Somnium Ensemble

Somnium Ensemblen konsertissa Iäisyyteen ikävä on kuullaan musiikkia suomalaisilta, yhdysvaltalaisilta ja kanadalaisilta säveltäjiltä. Teemana on kaipuu suurempaan, turvasatamaan, jossa voi rauhassa kokea olevansa osa maailmankaikkeutta. Elisa Huovisen johtaman konsertin lopuksi Somnium Ensemble yhdistää voimansa Vancouver Chamber Choirin kanssa, kun kuorot esittävät Toivo Kuulan 140-vuotisjuhlavuoden kunniaksi säveltäjän majesteettisen Meren virren. Lisäksi kuullaan musiikkia Kuulan aikalaisilta Healey Willanilta ja Amy Beachiltä. Ohjelmassa on paljon musiikkia nykysäveltäjiltä: Tampereen Sävelen tilausteos Alex Freemanilta, Marie-Claire Saindonin, Caroline Shaw’n, Mikko Sidoroffin ja Yui Katadan teokset sekä Jaakko Mäntyjärven voimallinen Canticum calamitatis maritimae.

Somnium Ensemble on musiikin ammattilaisista ja pitkän linjan kuoroharrastajista koostuva helsinkiläinen sekakuoro. Kohta viisitoistavuotisen taipaleensa aikana kuoro on kasvanut täyteläisestä soinnistaan ja korkeatasoisista tulkinnoistaan tunnetuksi puoliammattilaisyhtyeeksi. Somnium Ensemblen albumi Unesi ääni valittiin Yleisradion Vuoden levyksi 2019 – tämä oli ensimmäinen kerta, kun tunnustuksen on saanut a cappella -kuorolevy. Viime vuosina kuoro on kantaesittänyt laajat teokset Olli Saarelta (2023) ja Alex Freemanilta
(2019) sekä tehnyt orkesteriyhteistyötä Kymi Sinfoniettan (2023) ja Sinfonia Lahden (2022) kanssa. Vuodesta 2021 Somnium Ensemblen taiteellisena johtajana on toiminut Elisa Huovinen.

Lue lisää konserttiohjelmasta Somnium Ensemblen blogista.

Esiintyjät

Somnium Ensemble joht. Elisa Huovinen

Ohjelma

Jaakko Mäntyjärvi (*1963): Canticum calamitatis maritimae (1997)
Amy Beach (1867-1944): Help us, o God (1903)
Yui Katada (*1985): Chie no izumi (2015)
Caroline Shaw (*1988): and the swallow (2017)

väliaika 15min

Marie-Claire Saindon (*1984): Constellation (2018) – teksti: Herménégilde Chiasson
Mikko Sidoroff (*1985): Nordisk vår (2018) – teksti: Edith Södergran
Healey Willan (1880-1968): How they so softly rest (1917) – teksti: Henry Wadsworth Longfellow
Alex Freeman (*1972): Northern April (2023) – teksti: Edna St. Vincent Millay; kantaesitys, Tampereen Sävelen tilaus
Toivo Kuula (1883–1918): Meren virsi (1909) – teksti: Eino Leino

Linkit

KUVAT: Tuomas Tenkanen, Iida Salenius