Tampereen Sävelessä keskusteltiin sukupuolen moninaisuuden huomioimisesta kuoroissa. Keskustelijoina olivat kuorolaulaja Tuija von Konow ja laulunopettaja Laura Salovaara, ja keskustelua johti kuoronjohtaja, musiikkipedagogi ja kuorobloggaaja Julia Lainema.
Ensin puhutaan äänialoista. Laura Salovaara huomauttaa, että ihmisääni on uskomattoman joustava ja monipuolinen instrumentti, mikä välillä unohtuu, kun kuorotoiminnassa äänet lokeroidaan stemmoihin. Salovaara onkin hieman huolissaan siitä, kuinka kevyin perustein yksilön ääniala saatetaan määritellä.
”Se tehdään joskus tosi nopeasti, ja se saattaa muodostaa ongelmia laulajaidentiteetin kannalta myöhemmin. Ääni kun elää ja muuttuu, esimerkiksi iän myötä. Lisäksi ääniala voidaan toisinaan määritellä myös kuoron tarpeiden mukaisesti, jos on pulaa tietynlaisista laulajista.”
Hän korostaa, että tosielämässä ihmisten äänialat menevät pitkälti limittäin ja että jokaisella pitäisi olla oikeus kehittää ääntään monipuolisesti.
Tuija von Konowin mukaan on vanhanaikaista ajattelua määritellä ääniala sukupuolen mukaan.
”Ihmiset, jotka ovat jossain siellä välimaastossa, ovat ennen olleet näkymättömissä. Ja nyt, kun he tulevat nähdyiksi, huomataan, ettei heille oikein löydy paikkaa kuoroista”, hän kuvailee tilannetta.
Julia Laineman kysyessä, miten ottaa huomioon erilaiset laulajat ja heidän äänenmuodostukselliset tarpeensa, korostaa laulunopettaja Salovaara, ettei mentäisi äänityyppi vaan yksilö edellä, kuten yksilöpuolella jo pitkälti tehdäänkin oopperamaailmaa lukuun ottamatta. Hän antaa myös vinkkejä kuoronjohtajille:
”Kuoronjohtaja voisi miettiä, että ohjelmassa olisi esimerkiksi ristiin meneviä stemmoja. Voisi myös villisti sekoitella, ettei jokaisessa kappaleessa olisi samat stemmat. Ryhmätilanteessakin yksilöllisyyttä voi huomioida niin, että jokainen voi kokeilla ja venytellä oman äänen rajoja.”
Von Konowilla on pitkä kokemus laulamisesta kuoroissa, enimmäkseen tenorina ja välillä bassona. Hänen transitionsa naisen muotoihin alkoi 2016, ja tätä nykyä hän laulaa diskanttikuorossa alttona. Hän arvelee, että tiettyjä stemmoja laulaessaan ajautuu tiedostomattaankin tietynlaisiin tapoihin käyttää ääntään.
”Kun sitten tuli tarve päästä ylös äänialassa, sain paljon tukea laulunopettajalta. Ei se helppoa, ole mutta mahdollista. Estrogeenihoidotkin vaikuttavat äänihuuliin, ne ohentavat ja pehmentävät kudoksia. Osa asioista äänenmuodostuksessa muuttuu ja osa ei, sepä onkin mielenkiintoista.”
Von Konowin oma ääniala on noussut noin puoli oktaavia vajaan kymmenen vuoden aikana, ja hän etsii koko ajan parempaa tekniikkaa. Välillä ääni väsyy, kun tulee tehtyä liikaa ja väärää, välillä taas tulee heureka-hetkiä, että näinhän kannattaakin tehdä.
”Tuntematonta kohti mennään, kun ei ole historiaa tällaiselle äänenkäytön tekniikalle”, hän kuvailee.
Von Konow kertoo muuttaneensa ääntään tietoisesti ja tiedostamattaankin samanlaiseksi muun kuoroporukan kanssa. Samalla hän kiittelee kuoroaan joustavuudesta ja yksilöllisyyden huomioinnista:
”Minulle on luotu vapaus olla laulamatta korkeimpia toisen alton ääniä. Tämä on se kuoron sosiaalinen ulottuvuus.”
Sanoin ja teoin
Toisena teemana olivat sanastolliset ja kielenkäytölliset valinnat. Tuija von Konow korostaa sitä, ettei sukupuoli korreloi ihmisen äänialan kanssa.
”Kun johtaja tai kuoron porukka viittaa johonkin osaan kuoroa, ei sanoja naiset, miehet, tytöt, pojat enää kannata käyttää, vaan voidaan käyttää käsitteitä, jotka eivät perustu vanhaan sukupuolijakoon. Esimerkiksi sana diskanttikuoro on aika hyvä.”
Laura Salovaarakin on huomannut, että niin kuorohuumorissa kuin vaikkapa ohjeiden antamisessa stemmoille on yhä tiettyä ummehtuneisuutta.
”Tämä ei koske ainoastaan sukupuolibinäärejä vaan laajemminkin ihmisiä. Turha viittaaminen sukupuoleen ja stereotypioihin vie iloa kuorotoiminnasta, ainakin minulla.”
Myös von Konow haluaa nostaa esiin ilon merkityksen – kuoroissahan on lopulta kyse siitä, että tehdään yhdessä jotain mielekästä ja kaikilla on hyvä olla. Siirrytäänkin luontevasti keskustelemaan kuoroista sosiaalisina ympäristöinä. Von Konow arvelee, että nyt eletään ylimenoaikaa yhdestä ajattelu- ja toimintatavasta vähän monipuolisempaan.
”Kun hakee kuoroon mukaan, haluaa varmaan mukaan myös epävirallisempaan toimintaan. Mieskuorossa en ole laulanut, mutta sekakuoroissa on ollut erilaisia tyylejä. Siirtyminen naiskuoroon toi eteeni erilaisen mentaliteetin ja toimintatavat.”
Hän huomauttaa myös, että osa meistä ihmisistä ei viihdy lainkaan niin sanotun vastakkaisen sukupuolen edustajien kanssa ja pitää oman sukupuolen kanssa toimintaa turvalllisempana.
”Näitä perinteitä on ollut ja niitä kaivataan ehkä edelleen, mutta mitä se sitten, kun asiat lähtevät vähän liukumaan?”
Julia Laineman mielestä sanat mies- ja naiskuoro ovat yhä aivan käyttökelpoisia, jos puhutaan sukupuoli-identiteetistä. Mutta jos mennään instrumentti edellä, silloin nämä termit eivät enää ole ajan tasalla. Myös Salovaara on huomannut, että nämä termit voivat olla ongelmallisia ja sulkea ihmisiä pois toiminnasta.
Von Konow toi esiin, että transihmisille tarjottavat äänihuulileikkaukset ovat vielä kaukana turvallisesta.
”Yhä suositus on, että laulajat älkää menkö näihin. Leikkaus kaventaa ja samentaa ääntä sekä pilaa herkästi lauluäänen”, hän varoittaa.
Lainema lisää, että tästä syystä äänihuulileikkauksia tehdään hyvin vähän, edes kansainvälisesti. Jos ovi kuorotoimintaan halutaan siis pitää auki myös transtaustaisille ihmisille, on syytä huomioida äänialojen runsaus myös sukupuolen sisällä.
Mikä tekee kuoron?
Siirrytään puhumaan ensiintymisasuista. Laura Salovaara toteaa, että voidaan lähteä siitä, mikä tekee kuorosta kuoron näköisen – ensisijaisesti se, että he ovat ryhmä ihmisiä, jotka laulavat yhdessä.
”Ei siihen tietynlaisia vaatteita tarvita. Yhtenäisyyttä voidaan hakea monella tavalla, kuten väriteemalla. Ei tarvitse niitä perinteisiä kaapuja naisille ja frakkeja miehille.”
Salovaara iloitsee siitä, että muutosta on tapahtunut viime vuosina esimerkiksi lapsikuoroissa: asuja uudistettaessa on hankittu kaikille lapsille samanlaiset.
”Sitä paitsi kansallispukujakin on tosi monenlaisia, ja silti ne yhdistävät. Voi myös käyttää luovuutta”, hän rohkaisee.
Myös von Konow on sitä mieltä, että vähän voisivat uudet tuulet puhaltaa asuvalintoihin. Hän huomauttaa, että kuoroja käytetään yhä paljon virallisissa juhlissa, joissa ihmiset kokevat, että vanhat tavat ja toteutukset tuovat arvokkuutta sekä tunnetta, että kaikki on niin kuin ennenkin.
Salovaara nostaa esiin asujen mukavuuden ja tuntumisen omalta.
”Kaikkihan me tiedämme, millaista on olla asussa, jossa ei viihdy. On ikävä esiintyä vaatteissa, joissa tuntee itsensä epämukavaksi ja epäviehättäväksi.”
Lainema tunnistaa tämän henkilökohtaisestikin.
”Identifioidun sukupuoleen johon olen syntynyt, mutta minulle on vaikea pukeutua hameeseen tai mekkoon, varsinkaan kun pyydetään. Esiintyminen on muutenkin jännittävää, miksi lisätä siihen lisää hermostuttavia tekijöitä?” hän ihmettelee.
Kohdataan ihmisinä
Lopuksi puhutaan kuorojen ohjelmistoista.
”Miten sukupuoli näkyy laulujen sanoissa?”, kysyy Julia Lainema.
”Kuoron tyyppi näkyy paljonkin tekstivalinnoissa. Bassot ja tenorit laulavat metsästyksestä ja ryyppäämisestä, diskanttikuorot herkkiä lauluja, näin karrikoidusti”, Salovaara hauskuuttaa yleisöä.
”Tosissaan puhuenkin meillä on aika paljon varaa monipuolistaa. Monipuolisempaan suuntaan ollut hyvää liikehdintää, mennään vaan nopeammin ja enemmän sinne suuntaan!”
Salovaaran mielestä on hyvä, että tekstien kautta ihmiset oppivat samaistumaan sellaiseen, jota ei itse koe.
”Mutta binäärin ulkopuolella olevien ei pitäisi koko ajan olla niitä, jotka joutuvat samaistumaan. Se on epäreilua.”
Lainema lisää, että valinnoilla on sekin ulottuvuus, kenen ja millaisten tekstintekijöiden ääni pääsee kuuluviin. Von Konow pohtii myös säveltäjän roolia kokonaisuudessa.
”Orkesterimusiikissa orkesteri on aika vakioitu instrumentti, mutta kun tehdään elävälle materiaalille sävellystä, on kuoroja kaikenlaisia ja jokainen tuottaa omanlaistensa äänimaailman. Säveltäjä ei voi samalla tavalla tarttua soittimeen. Aika vaikea tehtävä.”
”Hyvä, kun otit sointukuvan esiin”, toteaa Lainema. Miten Laura ajattelet, että tämän voi ottaa huomioon?”
”Vaikea kysymys, mutta aina vaan sanoisin, että kokeileminen ja uskallus testata, millä kaikilla tavoilla voidaan tehdä. Sekoitetaan vähän pakkaa. Joidenkin laulajien stemmoja voi vaihtaa. Tenorien ja alttojen stemmoja voi vaihtaa, ainakin yhdellä tietämälläni kuorolla onkin olemassa niin sanotut teltot. Miksei sävellysvaiheessakin voisi stemmoja vain numeroida sen sijaan, että määriteltäisiin äänityyppi? Mahdollisuuksia on, varsinkin jos voi sovittaa omalle kuorolle. Silloinhan instrumentin tuntee ja voi mahdollisesti rikkoa aika villistikin.”
Keskustelu päätetään kannustaviin, lempeisiin toteamuksiin. Kun Lainema kysyy von Konowilta, miten moninaisuus voidaan ottaa huomioon joka ikisessä kuorossa, myös pienillä paikkakunnilla, toteaa jämsäläinen kuorolaulaja:
”Sensitiivinen kohtaaminen, kuten koko elämässä. Kohdataan toisemme ihmisinä. Jos emme olisi niin tietämättömiä siitä, millaisia kaikkia ääniä onkaan maailmassa, emme olisi myöskään niin lokeroituneita. Kyllä se kuuluu, jos kuorolla menee sosiaalisestikin hyvin ja lujaa.”
Salovaara muistuttaa vielä lopuksi, etteivät virheet ole maailmanloppu.
”Jos kohdataan ihmisinä ja kuunnellaan toisia, ei tarvitse jännittää vaikkapa väärien termien käyttämistä. Jos yleinen ilmapiiri on hyvä, ei tarvitse pelätä erilaisuutta ja mokatakin saa. Sitten vaan pyydetään anteeksi, opitaan ja mennään eteenpäin.”
Kuva: Maarit Kytöharju
Sukupuolen moninaisuus kuoroissa pe 16.6.2023 klo 15–16, Kuorotori