Skip to content

Yhtyelaulukilpailun Grand Prix ruotsalaiselle AORAlle

Tampereen Sävelen virtuaalisen yhtyelaulukilpailun voittajaksi valittiin ruotsalainen, kuusihenkinen AORA, joka sai 4000 euron rahapalkinnon lisäksi nimensä kilpailun kiertopalkintoon, Näsinneula-patsaaseen.

– Kilpailun taso oli jälleen kerran todella kova ja päädyimme jakamaan viisi palkintoa. Voittajaksi kansainvälinen jurymme valitsi kuusihenkisen ruotsalaisyhtyeen AORA:n, joka valloitti tuomariston nuorella charmillaan ja taidokkaalla yhtyelaulullaan”, sanoo tuomariston puheenjohtaja Jussi Chydenius.

Myös toinen sija meni Ruotsiin. Åkervindan skandinaavisille kansansävelmille uuden elämän antavat tulkinnat palkittiin 3500 eurolla. Lisäksi rahapalkinnoille ylsivät israelilainen Total Vocal (2000 €), turkkilainen A Capella Boğaziçi (1000 €) ja ranskalainen Les Itinérantes (1000 €).

Yhtyelaulukilpailu järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa virtuaalisena, kuten koko festivaali.

– Tänä vuonna jouduimme koronarajoitusten takia luopumaan livekilpailusta Tampereella ja toteuttamaan kilpailun kokonaan etänä. Karsintaan osallistui karsintaan 24 yhtyettä, joista 13 valittiin finaaliin ja lopulta yhdeksän yhtyettä seitsemästä maasta pystyi tuottamaan tarvittavat kilpailuvideot. Etäkilpailu osoittautui erittäin toimivaksi ratkaisuksi, vaikka kaipasimmekin elävää esiintymistilannetta, luonnehti Chydenius kokemusta etätuomaroinnista.

Ensimmäistä kertaa myös yleisö pääsi äänestämään suosikkiaan. Yleisöäänestyksessä annettiin yhteensä 7517 ääntä, ja voiton vei peräti 26 prosentilla annetuista äänistä meksikolainen, seitsenhenkinen Vox Populi Project. Yhtye palkitaan puolentoista tunnin yksityiskurssilla valitsemaltaan tuomariston jäseneltä.

Tampereen Sävel jatkuu vielä sunnuntaina Philomelan striimitaltioinnilla sekä uuden taiteellisen johtajan julkistamisella. Koko ohjelmisto on nähtävissä tallenteina torstaihin 24.6. klo 12 asti osoitteessa tamperevocal.fi.

Tampereen Sävelen järjestää Tampereen Musiikkijuhlat, joka on osa Tampereen kaupungin kaupunkikulttuuriyksikköä. Yhtyelaulukilpailun pääpartneri on Kalle Kaiharin Kulttuurisäätiö, ja vuoden 2021 yhtyelaulukilpailun muina partnereina olivat Sulasol, Finlands svenska sång- och musikförbund sekä Suomen Kirkkomusiikkiliitto.

Tilaa uutiskirje

Saat uutiset, blogikirjoitukset ja parhaat ohjelmatärpit suoraan sähköpostiisi. Voit perua tilauksesi milloin tahansa.