Skip to content

Ensimmäinen virtuaalinen Tampereen Sävel keräsi 17 000 katsojaa

Kesäkuun 9.–13. päivä järjestetty virtuaalinen Tampereen Sävel onnistui niin katsojamäärän kuin kävijäkokemustenkin puolesta. Kokonaiskatselukerta nousi 17 000:een, ja kävijäkyselystä saadun palautteen mukaan yleisö oli tyytyväinen niin näkemäänsä kuin festivaalijärjestelyihinkin.

Festivaalin videotaltioinnit livestriimattiin festivaalin aikana ja olivat sen jälkeen katsottavissa vielä noin kahden viikon ajan. Suosituimmiksi taltioinneiksi osoittautuivat ANÚNA ja SØNK. Myös sosiaalisen median kanavissa julkaistut musiikkivideot, Maalaulu ja Virtuaalinen Bassokuoro, kokosivat suuren määrän katsojia. Kansainvälisen, tänä vuonna ensimmäistä kertaa niin ikään virtuaalisena toteutetun yhtyelaulukilpailun Grand Prix’n vei ruotsalainen AORA.

Kävijäkyselyn palautteen perusteella yleisö oli tyytyväinen siihen, että tapahtuma järjestettiin ylipäätään, vaikka se jouduttiinkin toteuttamaan verkkofestivaalina. Kiitosta annettiin erityisesti monipuolisista esiintyjistä ja videoiden taiteellisesta laadusta. Toisaalta monet katsojat jäivät kaipaamaan erityisesti sosiaalisia kohtaamisia ja kuorokatselmusta.

– Ymmärrämme hyvin tämän kaipuun, tunnemme sitä itsekin. Ikävä kyllä tapahtuman siirtäminen syksylle tai ensi vuodelle ei ollut mahdollinen ratkaisu. Tampereen Musiikkijuhlien festivaaliorganisaatio järjestää myös kahta muuta festivaalia, syksyllä odottavaa Tampere Jazz Happeningia ja ensi keväänä vuorossa olevaa Tampere Biennalea, joten vuosikalenterimme ei mahdollista festivaalien siirtämistä, perustelee toiminnanjohtaja Minnakaisa Kuivalainen.

– Kuorokatselmus jäi pois ohjelmasta, koska suuri osa kuoroista ei voinut erilaisten kokoontumisrajoitusten vuoksi kokoontua yhteen lainkaan. Mutta kuorokatselmus jatkaa varmasti festivaaliohjelmassa jälleen tulevaisuudessa, onhan se yksi tapahtuman vanhimpia ja vahvimpia kulmakiviä.

Tampereen Sävel järjestetään seuraavan kerran 14.–18.6.2023 uuden taiteellisen johtajan Kari Turusen luotsaamana.

Tilaa uutiskirje

Saat uutiset, blogikirjoitukset ja parhaat ohjelmatärpit suoraan sähköpostiisi. Voit perua tilauksesi milloin tahansa.